tiistai 8. huhtikuuta 2014

Kesä tulee - en ole vielä valmis!

Kevät tuli, lumi suli, puro sanoi pulipuli ja sitä rataa... miten kummassa tämä alkuvuosi on voinutkin hujahtaa tätä vauhtia että koko helmi- ja maaliskuu meni miltei kokonaan minulta ohi töiden tuoksinnassa!

Anyway, enää vajaat pari kuukautta koulua jäljellä ja tekemättä on enää päättötyöt. Kaksi asiakas-stailausta ja oman tilan stailaus portfolioineen, ja sen lisäksi vielä oma kansio koko vuoden opiskelujen sadosta mitä onkaan ja onko tullut opittua mitään koulumatkan varrella. Siinäpä sitä onkin puuhastelua, ja kalenteri alkaa uhkaavasti täyttymään jokaisen päivän osalta... miten minä ennätän kaiken tämän tekemään leipätyön ja muun arjen touhun ohella!? Melkein tekisi mieli jo huutaa KÄÄK, mutta en ihan vielä...

Mutta mennäänpä hetkeksi rauhoittumaan Kukat Sisustuksessa -tuntien merkeissä, jossa päästiin pääsiäisfiilikseen etukäteen. En ollut koskaan tehnyt kukka-asetelmia, eikä odotuksetkaan ollut kovinkaan korkealla tämän vuoksi. Lisäksi kaikki kukkaset ovat tahtoneet vaan kuolla tai vähintäänkin katketa minun käsittelyssä. Lopputulos kuitenkin yllätti jopa minut! Ehkä minussa sittenkin asuu joku sisäinen viherpeukalo, ainakin jos tätä luomusta katsoo... :D




Asetelmien teko onkin yllättävän näppärä keino saada kotiin uutta ilmettä, tai miksei antaa vaikka lahjaksi jollekin toiselle. Eikä kustannuksetkaan ole päätä huimaavia. Tarvitsin tähänkin ainoastaan maljakon, sienen, johon tökitään kukat (en muista oliko sillä joku oma nimi??), Tulppaaneita, pajunkissoja ja vähän vihreää. Tietenkään tämä ei säilynyt pääsiäiseen asti, mutta aion varmasti tehdä lasteni kanssa vastaavan luomuksen joka koristellaan höyhenillä ym pääsiäistilpehööreillä.

Tässäpä toinen kuva koko meidän luokan loihtimista kauniista, persoonallista ja värikkäistä asetelmista! Kaunista kukkasatoa!




Näissä kuvissa ja tunnelmissa lähdemmekin kohti päättötöiden tekoa. Se tietää ainakin sisustustyön osalta rahanmenoa, koska päättötyönäni on makuuhuoneemme remontti. Siinä ei enää pelkkä kukka-asetelma riitä, vaan huone remontoidaan kokonaan lattiasta kattoon ja huonekaluihin. Intoa piisaa, toivotaan että aikakin riittää! Tästä lisää tuonnempana... :D












tiistai 4. maaliskuuta 2014

Stailaa Asiakas - Johannan muuttumisleikki!

Johanna on 36-vuotias vaalea nainen. Hän on 157 cm pitkä, ja hänen vartalonsa on pehmeä suoravartaloinen. Silmät hänellä on siniset, ja kasvojen malli on neliömäinen hiukan korkeilla poskipäillä.
Ennen kuin aloitimme tämän stailaustehtävän, oli Johanna haastanut itsensä pudottamaan painoa. Ennen joulua ottamani mitat ei enää tammikuussa pitänyt lainkaan paikkaansa. Rinnanympärys oli pienentynyt  5 cm, vyötärö 2 cm ja lantio 4 cm! Johanna muuttui silmissä, ja aloin miettimään hänen stailauksessaan täysin uutta lähestymistapaa.

Tein hänelle tyylipersoonallisuustestin, josta ilmeni ettei hän ole yhden tyylin nainen J. Eniten hänelle tuli vastauksia luonnollisuuteen ja mannermaisuuteen, jossa on mukana myös häivähdys dramaattisuutta ja klassisuutta. Itsekin hänet tuntien luokittelisin hänet juuri näihin kategorioihin. Johanna on hyvin luonnollinen, ja hän pitää rennosta ja selkeästä tyylistä. Sanoisin häntä city-ihmiseksi, jossa näkyy muodikas ajattomuus ja vaatteiden helppous ja yhdisteltävyys.

Musta näkyy usein Johannan vaatetuksessa päävärinä. Tein hänelle värianalyysin, ja tulos oli Vaalea kesä. Musta tulee siis ehdottomasti olemaan out meidän stailauksessamme! No, ainakin vähennän sitä, ja tuon pukeutumiseen hänen omia värejään vaalean viileistä sävyistä. Minua hiukan yllätti hänen lämmin hiusten ja ihon luonnollinen väri, vaikka hän on noin vaalea. Tämän otan huomioon myös meikissä sekä tehosteväreissä, ettei tämä lämpö katoa.

Pyrin löytämään Johannalle siistejä kokonaisuuksia, jota hän voi huoletta yhdistellä arkikäytössä. Lähden etsimään hänelle lisää pituutta, koska hän on lyhyt. Kengät on siis tärkeä huomioida, jotka ovat helppo pituudenlisääjä. Hänen vyötärö tullaan myös löytämään ja tuomaan esille, varsinkin nyt kun hän on laihtunut roimasti. Toivotaan että löydämme hänelle ainakin pari toimivaa kokonaisuutta niin arkeen kuin juhlaankin!

Hiukset haluan jättää auki, koska Johanna pitää niitä todella usein kiinni. Uskon hänelle käyvän hiukan otsaa peittävät kampaukset, jotka tulevat kauniisti sivuille tuoden kasvoihin ovaalimaisempaa ilmettä. Kiharat, se on varmasti hänen juttunsa! Hiusstailauksessa tulen saamaan apua hyvältä ystävältäni Satulta, joka on kampaamoalan ammattilainen ja minun luottokampaajani ollut jo vuosien ajan. Annan hänelle vapaat kädet kampauksen luomiseen.

Johanna ennen ilman meikkiä ja stailausta, sekä hänen väripalettinsa Vaalea kesä:






http://www.cosmopharmas.com/sida/farg-stil



Tällä kertaa halusin viedä Johannan naapuripitäjille shoppailemaan, ja valitsimme liikkeeksi Leppävirralla sijaitsevan Aku & Ada –myymälän, jonka omistaa hyvät tuttuni Ulla ja Riikka. Saimme heiltä luvan käyttää myymälän tuotteita, ja puolentoista tunnin sovittelun jälkeen veimme jopa neljä eri asukokonaisuutta kotiini kuvattavaksi! Mallisto oli upea, ja olisimme varmasti löytäneet enemmänkin, jos aikaa vain olisi ollut tarpeeksi!


Ensimmäinen asukokonaisuus oli raikkaan pinkki, mikä ei ehkä ollut sieltä Johannan Vaalea kesä -väreistä, mutta Johannan päälle se kyllä istui kuin nenä päähän. Jottei pinkki olisi liian kova, pehmensimme sitä laittamalla alle tummansinisen topin mustan sijaan, sekä sinisen vyön.  Jalkaan sujautimme tummansiniset kapeat farkut, jonka lahkeita voi myös kääntää. Ja sitä pituutta saatiin avokkailla. Asessoreissa uskalsin luottaa mustaan. Nämä löysin omasta kaapista. Pienenä viimeistelyvirheenä näkisin alavetoketjun, jonka olisi voinut vetää alemmaksi…







Meikissä en lähtenyt liikaa sooloilemaan, koska kyseessä on ns. arkilook. Sujautin luomiin hiukan tummansinistä joka toi kivasti Johannan omia silmiä esille. Tämä väri sopi hyvin myös pinkin ja tummansinisen asukokonaisuuden kanssa. Hiukset kiharrettiin ja jätettiin kauniisti auki:





Toinen asukokonaisuus oli rento farkkupaitalookki, jossa Johanna itse sanoi viihtyvänsä parhaiten. Paita lähtikin lopulta Johannan vaatekaappiin J. Farkkupaita sopi Johannalle malliltaan hyvin, koska se oli lyhyt edestä eikä katkaissut Johannaa väärästä kohdasta. Myös väri oli suoraan hänen paletistaan. Tähän kuitenkin uskalsimme ottaa kaveriksi mustan, ja laitoimme jalkaan kapeat mustat housuleggarit, joissa oli aivan upea nahkalook! Nämä olivat täydelliset joka paikan housut! Huiviksi valittiin kaunis tähtihuivi, jonka Johanna itse bongasi jo kauppaan astuessa. Huivi lähti myös saman tien hänelle mukaan, joten häntä tullaan näkemään tässä kokonaisuudessa jatkossakin:




(psst! Huomaa laukku, joka sopii tyyliin ja toimii sopivana vastavärinä sinisen kanssa !)




Meikki ja kampaus jätettiin hyvin luonnolliseksi, koska kyseessä oli arkilook. Satu käänsi latvat kivasti toiselle sivulle. Huivi jäi hiukan muhkeammaksi toiselta puolelta, ettei toinen puoli näyttäisi liian tyhjältä. Lopputulos oli rento, mutta huoliteltu. Johannan tuntien täysin hänen juttunsa!





Kolmas asukokonaisuus oli täydellinen sekoitus Johannan väripalettia. Tämä kokonaisuus oli oma henkilökohtainen suosikkini, ja istui täydellisesti Johannan päälle. Tässä lopputuloskin oli juuri sitä, mitä olin lähtenyt Johannasta etsimään: pituutta. 

Tyyli on city, jossa on mukana dramaattisuutta nahkarotseineen ja pitkine saappaineen. Alla on tummanharmaa toppi, joka on yksi Johannan perusväreistä. Kaveriksi löytyi ruskea, UPEA nahkarotsi, joka on Johannan pituudelle täydellinen. Housut ovat boyfriend-malliset, ja leikkaukseltaan myöskin täydelliset antamaan Johannan lyhyille jaloille lisää pituutta. Housut täydennettiin ruskealla nahkavyöllä. Huivi oli löytö, jossa toistui kaikki kokonaisuudessa esiintyvät värit, ja huivi oli myös suoraan Johannan väripaletista! Johanna päätti pitää tuon huivin, jota hän voi käyttää tulevaisuudessa täydentämässä hänen vaatteittaan.

Eikä kyllä ihan ensi silmäyksellä uskoisi, että kyseessä on 157 centtinen nainen! Johanna sai mielettömästi pituutta lisää tällä kokonaisuudella!






Kengiksi Ulla suositteli meille kuvassa olevat kengät, jotka olisi myös istunut kokonaisuuteen antamaan hiukan vielä rennompaa lookkia, mutta kengät olivat ja pysyivät näytevitriinin lukkojen takana eikä harmiksemme saatu kenkiä matkaan niin lyhyellä varoajalla. Tyydyin kuvailemaan vitriinin takaa J. Lopuksi päädyimme Johannan omiin pitkiin saappaisiin, joka toi sitä pituutta kokonaisuuteen.

Meikissä käytin edelleen pelkkää luomiväriä, joka oli helmiäistä. Luomivärissä oli hiukan ruskeanbeigeä ja sinisen sävyä, mikä kävi kauniisti Johannan sinisille silmille antaen vastakohtaisuutta. Luomiväri toi myös sitä lämpöä lisää Johannan kasvoille. Hiukset Satu taiteili kauniisti pinneillä sivulle, ettei lopputulos olisi huivin kanssa liian raskas. Upea lopputulos!






Viimeinen kokonaisuus olikin sitten, mitäs muutakaan kuin bilelook!

Bilelookissa en lähtenyt Johannan mukavuusalueelta, ja pysyimme tässä tapauksessa mustassa, koska muissa kokonaisuuksissa pystyimme aika hyvin siltä väriltä välttymään. Löysimme upean nahkableiskan, jossa oli kaunis mokkapintainen etuosa. Tämä oli malliltaan Johannan yläosalle todella hyvä! Alle sujautettiin valkoinen toppi, jonka mustat tehosteet toivat hyvin yläosaan sekä särmää että pituutta. Mutta jottei menisi liian synkäksi, päätimme mustien housujen sijaan laittaa bilefarkut, jotka näimmekin jo aiemmin nahkarotsin kanssa. Housuihin laitettiin kaapista löytynyt niittivyö. Pidemmittä puheitta, tässä lopputulos:






Kokonaisuutta täydensi irtokaulus, jota ilman toppi olisi ollut liian valju. Kauluksen malli kävi hyvin Johannan kasvoihin ja dekoltee-alueelle, eikä mennyt mustana liian lähelle kasvoja. Muut asusteet tongittiin minun omasta vaatekaapista, josta löytyikin kokonaisuuteen sopivaa niittiä sekä laukussa että kengissä!

Satu loihti kampauksellaan Johannasta esiin oikean rokkimimmin! Kampaus nostettiin hiukan ylös antamaan lisäpituutta. Meikissä rajasin silmät rajauskynällä ja tummanharmaalla luomivärillä, ja luomivärissä luotin siniseen. En silti halunnut tehdä Johannalle liian raskasta meikkiä, jotta hänen luonnollisuutensa säilyisi. 











Emme ennättäneet tehdä meikissä kunnollista pohjustusta, jonka vuoksi meikki karisi hiukan meikatessa, mutta tällaisena amatöörimeikkaajana olen itse kuitenkin tulokseen erittäin tyytyväinen ja lähtisin Johannan kanssa saman tien bilettämään! :D

Loppujen lopuksi sekä Stailattava että Stailaaja olivat erittäin tyytyväisiä lopputulokseen. Johanna piti siitä, että hänelle kokeiltiin erilaisia tyylejä, ja oli iloinen löytäessään sieltä myös omaan kaappiin täydennystä. Hän viihtyi kaikissa kokonaisuuksissa, mikä on mielestäni onnistumisen merkki. Asut olivat hänen tyylisiään, toivat hänen persoonallisuuttaan hyvin esille, olivat täydellisiä värimaailmoiltaan ja toivat hänelle rutkasti lisää pituutta! Pääsin siis mielestäni itse siihen lopputulokseen, mitä tässä tehtävässä lähdinkin hakemaan! Ainoa harmi oli kamera, joka ei tuonut täydellisesti vaatteita kuvissa esille.

Erityiskiitokseni tietysti Johannalle, jonka kanssa on ollut loistavaa tehdä tätä projektia jo parin kuukauden ajan J lisäksi haluan kiittää omaa luottokampaajaani ja hyvää ystävääni Satua, jota ilman stailaukseni ei olisi ollut näin täydellinen. 
Ja viimeisimpänä muttei vähäisimpänä kiitos Aku & Ada:n Riikka ja Ulla, joita ilman en olisi voinut tätä toteuttaa lainkaan! Mallistot olivat upeat, enkä malta odottaa että pääsen itse sinne asiakkaaksi etsimään omia värejäni! Kiitos siis tuhannesti heillekin!


Vaatetiedustelut:

Aku & Ada
Matkailukeskus Unnukka, Kalmalahdentie 2
79100 Leppävirta
Puhelin: 040 - 060 9504












keskiviikko 8. tammikuuta 2014

*** Kuusenkaristajaisia ja pikkujoulufiilistelyä ***




Oikein ihanaa ja menestyksekästä Uutta vuotta ensinnäkin kaikille lukijoilleni!
Viime vuosi meni ohi pyyhältäen ainakin omalta osaltani, mutta jätti mieleeni ja valokuviini monta muistorikasta tapahtumaa!

Niistä ehkä suurin muutos oli työpaikkani vaihto. Lähdin tosiaan tutusta ja turvallisesta vaatemyyjän ammatistani täysin uusiin juttuihin mukaan, jossa toki pääsen edelleen palvelemaan asiakkaita, mutta puhelimitse. Työpaikallamme Callwavesilla vallitsee rennonletkeä työilmapiiri, josta ei voi olla pitämättä. Tunnen kuuluvani sinne vähän niinkuin nenä päähän :D

Vain muutaman kuukauden uudessa työssäni olleena sain kunnian päästä meidän Virkistys- ja vapaa-aikatiimiin, jossa pääsimme suunnittelemaan kollegoideni Jaanan ja Tuomon kanssa pikkujoulut, jotka järjestettiin tällä kertaa omalla työpaikallamme. Haastetta toi heti alkuun me 50 reipasta tonttuilijaa, jotka tulisi saada mahtumaan yhteen ja samaan juhlatilaan. 

Teema oli sanomattakin selvää lumettoman alkutalven vuoksi: LUNTA! Viisaat päät siis yhteen ja saimme Jaanan kanssa ahaa-elämyksen stailata meidän pitkä käytävä lumi-henkiseen kattaukseen, johon saataisiin kaikki mahtumaan pitkien pöytien äärelle. Kapean tilan vuoksi päätimme keskittyä kattoon, johon teimme ns. lumikaton hallaharsosta ja kollegani Hellän askartelemista paperitähdistä, joita hän oli ahkeroinut ainakin sata! :D
 
Hellän kauniit tähdet loisti kivasti hallaharson läpi :)

Joulukattaus ja lumikatto

Käytävän päätyyn jätimme harson roikkumaan lumi-tähti-seinäksi
Jätimme perinteisen punaisen kokonaan väriskaalasta pois, ja keskityimme valkoiseen ja hopeaan, joka toi sitä talvista tunnelmaa tilaan. Joulukuusen koristelimme (joka olikin tarkkaa puuhaa, jokaisen pallon paikka oli kauan harkittua yhteistyötä Jaanan kanssa!) hopean ja valkoisen väreillä, mutta siihen uskalsimme heittää tunnelman luomiseksi myös kultapalloja sekaan. Kuusi sai lopulta lisämausteen juhlijoiden tuomista pikkujoulupaketeista, jotka jätettiin kuusen alle.
 

 
Kattaus tehtiin havuilla ja lumihileellä, johon tein hallaharsosta ja tavallisesta paperista leikkaa-liimaa-askarrellen illan ohjelman. Ohjelmat aseteltiin kauniisti havujen kanssa, johon ripoteltiin lopuksi lumihilettä talvisen tunnelman luomiseksi. Ruokakattaukseen laitettiin menu, johon suihkuteltiin lumispraylla reunukset. Tämä osoittautui huonoksi ideaksi, koska nälkäiset juhlijat ahmivat jo menua niin innolla että spray tarttui käsiin :) mutta oli se hieno silti!
 


 
Itse juhlat olivatkin sitten onnistuneet ja kaikilla riitti pikkujoulumieltä pikkutunneille asti! 
Olimme Jaanan ja Tuomon kanssa itsekin ylpeitä onnistumisestamme, ja yllätyksenä saimmekin juhlassa tunnustukset panostuksestamme juhlien suunnitteluun ja stailaukseen. Ja mikä onkaan parempi lahja minulle kynttilähullulle ihmiselle kuin kaunis riipputuikku. Olin otettu! Kiitän myös omasta puolestani Jaanaa ja Tuomoa, Hyvä me! \o/


 
Juhlat siis juhlittu ja Uusi vuosikin jo vastaanotettu. Tästä on hyvä jatkaa koulua kevätlukukauteen, jossa onkin tulossa varsin mielenkiintoiset sisustus-, sekä valokuvaustunnit, josta viimeisimmäksi mainittuja tunteja onkin jo takana yhden illan verran. Sanottakoon, että nämä tunnit tulee tarpeeseen, koska järjestelmäkameran käteen saatuani meinasin saada paniikkihepulin koska en ymmärtänyt koneesta tuon taivaallista! Lähdemme siis näille tunneille nollapisteestä, katsotaan sitten mikä paparazzi minusta kuoriutuukaan... :D

tiistai 3. joulukuuta 2013

Tervetuloa Kikan kauneus-studioon!

Kauan odotetut Kampaus- ja meikkaustunnit on saatu tältä syksyltä päätökseen ja täytyy sanoa että tunnit olivat enemmän kuin antoisat! Pääsimme testaamaan taitojamme meikkausten ja kampauksien parissa, ja omalta osaltani olisin taitojeni puolesta tarvinnut enemmän tunteja jo tälle syksylle. Mutta mukavaa oli!

Alkeistahan sitä lähdettiin liikkeelle ja aluksi saatiin käsittelyyn vähemmän elävät päämallit. Tässä minun oma Pirkkoni, jota pyörittelin ja pyörittelin ja vielä kerran pyörittelin, saamatta mitään järkevää lopputulosta :D paplarit sain sentään pysymään päässä, jotenkin...




Seuraavaksi tutustuttiin meikkauksen saloihin, ja opettajamme Liisa teki meille demomeikin. Seuraavalla tunnilla oltiinkin itse tositoimissa, ja pistettiin oman parimme kasvot uuteen uskoon. Oma toteutukseni jäi vähän valjuksi, mutta yritin toteuttaa Einen meikin käyttämällä hänen sinisten silmiensä vastaväriä ruskeaa, sekä harjoittelin vähän pronssisen rajauksen käyttöä. Kuva ei valitettavasti kerro lopullista tulosta, mutta yrittäkää zoomata!




No mutta ei minua ainakaan yrittämisestä voi moittia, sillä kotona piti treenata vähän lisää. Tyttärenikin otin koekaniiniksi, jonka hiuksiin harjoittelin erilaisia kampauksia. Tässä vaiheessa en vielä muistanut kuinka tärkeää nutturan tekemisessä on muistaa painopisteen osuminen oikeaan kohtaan. Senkin opin Liisan tuntien aikana!


Viimeiset tunnit tältä syksyltä olivatkin ehdottomasti parhaat, kun saimme kutsua itsellemme ihka elävät hiusmallit. Heille saimme kokeilla käytännössä ihan mitä vaan, käyttäemme hyväksi Liisalta oppimaamme. 
Koekaniinikseni lupautui ystäväni Nina, jolla tukkaa riitti! Harjoittelun aikana huomasin, etten koskaan ole edes tupeeraanut hiuksia oikein, ja tässä todiste siitä :D tässä vaiheessa olin jo luovuttaa... :D


Mutta yrittänyttä ei laiteta ja ahkerasti opettajan vinkkejä kuunnellen sain kun sainkin Ninalle upean kiharaluomuksen, jota nostin hiukan pinneillä volyymia antamaan. Nina kertoi seuraavana päivänä kampauksen olevan edelleen kuin vasta tehty! Hyvä minä!



Suuret kiitokset Einelle ja Ninalle kun uskaltauduitte mallikseni!
Tästä onkin sitten hyvä jatkaa kohti sisustustunteja, joille pääsinkin jo hommaamaan kuvamateriaalia meidän firman pikkujouluesillepanoista, jossa pääsin toteuttamaan itseäni ihan kunnolla. Tämän lisäksi tulossa etätehtävä, jossa taas pääsen stailaamaan, ja tällä kertaa ihan vaan itseäni oman vaatekaappini kätköistä... katsotaan onko sitä jotain syksyn aikana opittu... :)









sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Värianalyysia, vartaloanalyysia ja myself-analyysia :)

Vihdoin ja viimein pääsimme kauan odotettun Värianalysoinnin kimppuun! Olen odottanut tätä kuin hullu puuroa, enkä kyllä päässyt pettymään tunneilla, sen verran mielenkiintoiset tunnit on takana, ja itsellä huomattavasti varmempi ote värien maailmasta!

Käytimme analyyseissä Cosmopharman kehittämää värianalyysia, jossa määriteltiin ihon sävyä, vuodenaikoja, sekä vaaleutta ja tummuutta. Välineinä analyysissa käytetään värikylläisyyshuiveja, tummuusastetaulukoita, sekä silmän-, että hiusväriskaalaa. En meinannut malttaa odottaa, että tulisi oma vuoroni! 
Lopputulos oli kuitenkin hiukan eri mitä odotin, sillä joskus aiemmin minulle tehty toisenlainen analyysi teki minusta talvi-ihmisen. Nyt tuloksena oli Kontrastinen Kesä, ja tässäpä on sitten virallisesti minun värini...

http://fi.cosmopharmas.com/sida/farg-stil

No mutta lopputuloshan oli melkein sama kuin Kontrastinen Talvi, jossa olisi vain olleet hiukan vahvemmat ja syvemmät sävyt. Ne kyllä miellän enemmän omikseni, mutta tätä karttaa katsellessani olen joutunut toteamaan värien kuitenkin olevan minulle enemmän täydellisiä. Värit ovat hiukan murretumpia kuin talven kartassa. Mikään siis ei mennyt testissä pieleen, vaikka alkuun olin jo tekemässä testiä uudestaan :)

Tämän lisäksi saimme vielä kutsua tunnillemme asiakkaita väri-, sekä vartaloanalyysiin. Käytin tilaisuuden hyväksi ja kutsuin heti ystäväni, joka suostui samalla myös vartaloanalyysiin! Mahtavaa, elävät mallit meidän itsemme lisäksi!
Ja juuri kun saimme upotettua päähämme kaikenmaailman todelliset, vaaleat ja kontrastiset kesät ja talvet kaikkine kirkkaus-, ja tummuusasteineen, pääsimme treenaamaan myös vartaloiden eri mallit ja muodot! On pyöreää ja suoraa, pehmeää suoraa, kärkikolmiota, tiimalasia... oikeasti, kuinka erilaisia, mutta  kauniskroppaisia me naiset olemmekaan muotoinemme! Tässä vähän osviittaa kahdesta eri vartalotyypistä, mitä sinä veikkaisit?? :)


On ollut mielenkiintoista päästä paremmin sisälle värien ja vartaloiden kiehtovaan maailmaan. Olen itsekin jo harjaantunut varmemmin ottein tulkitsemaan ihmisten värejä ja pukeutumistyylejä, ja mitä kenenkin tulisi päällänsä välttää. Tähänastiset pukeutumisen tunnit ovat antaneet niiiiiiiiiin paljon itselle uutta tietotaitoa, etten olisi voinut uskoakaan! Ja meidän luokkahenki on jotain aivan uskomatonta, koko jengi puhaltaa yhteen hiileen ja tunnelma luokassa on asiantuntevaa, toisiamme kannustavaa ja silti rennon letkeää yhdessä tekemistä!

Tässä vielä otos meidän tunneilta, jossa perehdyimme etsimään itsellemme "sitä oikeaa" huiviväriä. Tämä kasa tässä oli minun tuoma, yksi-kolmasosa minun huivikavalkadistani :) mutta löytyihän sieltä ihan jopa värikartankin mukaisia huiveja, eikä sentään ihan kaikki ostokset ole pieleen mennyt! Pari sain myytyäkin, jotka kävi paremmin toisten kaulaan :) :)


Viimeisellä tunnilla saimme paritehtävän, jossa saimme stailata vieruskaverin. Materiaaleina käytimme lehtiä, joiden sivuilta tuli etsiä asusteita jotka sopisivat asiakkaan vartaloon ja tyyliin. Minut stailasi ehkä liiankin tuttu ihminen, joka vielä sattui olemaan samaa vartalotyyppiä ja tyyliä kuin minä itse! Ja tässä hänen näkemyksensä minun tyylistäni ja asusteistani pienenä koottuna kollaasina (älkää takertuko väreihin...):





                                                           KYLLÄ! THAT'S ME! :D

Tästäpä siis on hyvä jatkaa huomiselle tunnille, johon jouduin pistämään jo vähän vipinää kinttuihin rästiin jääneiden läksyjen takia. Tulipa onneksi nekin tehtyä loppuun, joita julkaistaan täällä sitten vähän myöhemmin.

Mahtavat tunnit siis takana, ja mitä huominen tuo tullessaan, sitä jännitellään taas intoa puhkuen hyvin levätyn pyhäinpäivän aikana! Ainiin, ja tärkeinhän meinasi unohtua; hiukan jälkijunassa mutta pakko julkaista tyttäreni Halloween-lookki, made by kukas muukaan kuin minä :D Näihin kuviin ja tunnelmiin....


                                                           
                                                             HAPPY HALLOWEEN!